Julkaistu

Video: Testiheitto – Vision Onki

Onki on Visionin alempaan keskihintaluokkaan sijoittuva, neliosainen vapauutuus kaudelle 2017. Testiin saimme 6-luokkaisen vavan. Kirkkaanoliivi aihio takaa, että vapa tökkää kuluttajan silmään jo kauppiaan telineestä.

Onki soveltuu erinomaisesti vaikkapa perhokalastajan ensivavaksi. Niin kuluneelta kuin luonnehdinta kuulostaakin, Onki on sangen helppoheittoinen. Vapa silottelee heittovirheitä olematta hermojaraastavan hidas tai streamerkäytössä ponneton. Lisäksi tuntuma heittoon on hyvä, ehkä kaikkein lyhimpiä ja pisimpiä heittopituuksia lukuun ottamatta.

Olen usein ihmetellyt, miksi halvemman hintaluokan vavoissa on tätä nykyä usein turhan jäykkä tyviosa. Ja uskon, etten ole ihmettelyineni yksin. Niinpä Ongen toiminta yllätti minut ja muut testaajat positiivisesti. Vavan taipuma on tasainen, eikä kärkikään ole muuhun vapaan suhteutettuna liian löysä tai jäykkä.

Sille kalastajajoukolle joka tahtoo autot ja vavat nopeina, Onkea ei voi suositella. Nykystandardeilla toiminta on verkkainen. Samaan aikaan vapa on olemukseltaan silti pikemminkin ryhdikäs kuin herkänletkeä spagettivapa.

Ääripituuksille heittäminen on aina lopulta heittäjän ominaisuus. Toisilla vavoilla se käy silti helpommin kuin toisilla. Tässä kategoriassa onki sijoittuu keskikastiin, ja parhaimmillaan se on ehdottomasti keskipitkillä heitoilla. Jatkuva 30 metrin viivan hätyyttely saattaisi Ongella käydä pitkän kalapäivän päätteeksi jo ranteen päälle.

Normaali rullausheitto onnistuu Ongella hyvin, alaheitto oikein hyvin ja Spey-heiton muunnokset siedettävästi. Viimeksi mainittuihin löytyy parempiakin vapoja.
Testivavassa on lyhyt, sirohko full wells -kahva, josta saa heittämiseen pientä lisäpuhtia. Jatkokahvaa testivavassa ei ollut. Kelakiinnike piti kelan paikallaan ja toimi muutoinkin ongelmitta. Testiyksilön viimeistely jätti pientä toivomisen varaa, muun muassa sidoksissa oli kauneusvirheitä.

Testijakson aikana ohuet perukkeet paukkuivat ongella prosenttuaalisesti pikkuisen useammin kuin esimerkiksi viime vuonna Tanella. (Huom. Testattu oloissa, joissa yli 5X:n perukkeet eivät enää kaloille kelpaa.) Mitään loogista selitystä tälle ei löydetty, vika piili joko kalastajassa, huonossa tuurissa tai vavassa. Näin kuitenkin oli. Rohkenen silti epäillä, että vain harva harkitsee 6-luokkaisen Ongen hankkimista kalkkivirtavavaksi.
Normaalipaksuisilla perukkeilla mitään ongelmia ei ollut. Onki on hintaisekseen erinomainen perhovapa. Herkkyys ei tietenkään ole samalla tasolla kuin useissa huippuvavoissa ja kalastamisen kepeys on suhteellinen käsite, riippuvainen kalastusoloista ja heittopituuksista.